syke

Ajankohtaista

Pentukursseja!

On ilo oppia!
Pentukurssit

VUONNA 2012 PENTUKURSSEJA

Koirakoulu Homeetta järjestää viisi kokoontumiskertaa sisältävän pentukurssin. Kurssille voivat osallistua kaikki koiran hallinnasta, tapakasvatuksesta ja leikkimisestä kiinnostuneet, vähintään 4kk ikäisen pennun omistajat. Kurssin sisältö antaa ajattelemisen aihetta ja hyödyllistä tietoa niin kotikoirille kuin harrastuskentille tähtäävillekin. Lisäksi rajojen asettaminen ja looginen kasvattaminen ehkäisee monenlaisten koiraongelmien syntymistä. Kurssi on erinomainen "esikoulu" esimerkiksi agilityharrastukseen tähtääville. Kurssilla tutustutaan myös hiukan agilityn ja tokon alkeisiin.

Kullakin tapaamiskerralla kaikista viidestä, käydään läpi yleistä hallintaa ja tapakasvatusta. Osallistujille annetaan eväitä ja avaimia mm. koiran oppimistapoihin ja palkkaamisen tärkeyteen ja kunkin pennun ymmärtämiseen. Harjoitukset on laadittu siten, että niissä voidaan hyödyntää koko ryhmää, mutta jokainen saa myös yksilöllistä opastusta jokaisella kerralla. 

Kurssilla käydään läpi erilaisia asioita ja tekniikoita, mutta niiden varsinainen harjoittelu ja opitun vahvistaminen tehdään kotona. Koirakoulu Homeetta järjestää jatkossa intensiivikursseja useista aiheista, joista pentukurssilla käydään läpi vain perusteet. 

Kouluttajana toimii pitkän linjan koiraharrastaja ja Koirakoulu Homeetan harjoittelija Minna Niskapohja. Minnalla on 15 vuoden kokemus koirien kouluttamisesta agility-kouluttajana sekä aktiivisesta kilpailemisesta mm. agilityssä ja tottelevaisuuskokeessa. Kokemuksia vuosien saatossa kertynyt niin raunioilta, jäljestämisestä, kuin myös koiranäyttelymaailmasta. Minna valmistuu eläintenkouluttajaksi vuonna 2013. Minnan omia koiria ovat pumi Jare 9v, parson Kädi 4v, ja pumi Sara 6kk.

Koulutuspaikkana on Koirakoulu Homeetan ulkokenttä Kouvolassa tai MAreena Valkealassa
Tiedustelut ja sitovat ilmoittautumiset Minna Niskapohjalle sähköpostilla minna.n1 @ luukku.com(poista välit!) tai puh. 040 5036423

Kurssin hinta on 85 e/5krt (sisältää viisi tunnin mittaista koulutuskertaa sekä kotiharjoituksia)
Maksun voi suorittaa Koirakoulu Homeetta Tmi:n tilille tai tuoda ensimmäisellä kerralla kouluttajalle käteisellä (mieluiten tasaraha) tai liikuntaseteleillä.

Tilinumero: KSOP 575001-20169363

Kurssimaksua ei palauteta kuin erityisen painavasta syystä.

Kurssia koskevaa keskustelua ja tiedotuksia voi seurata Koirakoulu Homeetan foorumilta.

HUOM!

Koirakoulu Homeetalla on myynnissä laadukkaita nahkataluttimia sekä kestäviä ja pestäviä patukkaleluja myös pennuille.

​ 

Koulutuksia 2012

www.homeetta.net

Tulossa:

21.-22.10.2012Hyppyseminaari PERUTTU VÄHÄISEN OSALLISTUJAMÄÄRÄN VUOKSI!

SDY Kymenlaakson alaosasto järjestää 20.-21.10.2012 Hyppyseminaarin Kouvolassa Homeetan hallilla. Kouluttajana Ulla Kaukonen.

Ilmoittautumiset 20.9.2012 mennessä. Ei jäsenien ilmoittautuminen 21.9.-12.10.2012. Ilmoittautumiset ja lisätiedot katij.karkkainen @ gmail.com (poista välit).Hinta alaosaston jäsenille 80 €, pennut 40 €, ei jäsenille 95 €, pennut 50 €. Kuunteluoppilaat 10 €/päivä.

Lotta Vuorelalta luento-ja koulutussarja 2012

Agilityohjaajien suunnanmuutosnopeuden kehittäminen - koulutusmoduuli 15.10.2012, Vuorela. Paikkoja vapaana

Korrien seminaari 3.11.2012 aihe vireen säätely. Koirapaikan hinta 45e ja kuuteluoppilaat 25e  Sis. 3 tunnin luennon. alk. klo 10 Viherpeukaloiden ruokalassa.

koirakoulu.homeetta @ kouvolalainen.com

Agilityohjaajien suunnanmuutosnopeuden kehittäminen - koulutusmoduuli 15.10.2012 Lotta Vuorela Hinta 25€ ja paikkana MAreena alk. klo 18

KOULUTUS PERUTTU JA SIIRRETÄÄN TOISEEN AJANKOHTAAN! LOTTA SAIRASTUNUT.

Suunnanmuutosnopeus eli kyky liikkua nopeasti eri suuntiin ja eri suuntia ketterästi vaihdellen on yksi agilityohjaajan tärkeimmistä fyysisistä ominaisuuksista. Oikeilla harjoitteilla tätä ominaisuutta on helppo kehittää, jolloin liikkuminen - ja näin ollen myös koiran ohjaaminen - radalla paranee huomattavasti. Kukapa meistä ei toivoisi ehtivänsä radalla paremmin koiransa vauhtiin! 

Koulutuskokonaisuuden kesto on 2h, jonka aikana käydään suunnanmuutosnopeuteen vaadittavia ominaisuuksia, perehdytään aktivoivaan alkulämmittelyyn sekä monipuolisesti erilaisiin harjoitteisiin. Osallistujat saavat mukaansa materiaalin eri harjoitteista.

Lisäksi 2 agilitykoulutuskertaa vuodelle 2012! 30.11.2012 ja 1.12.2012 Lotta Vuorela

Pari paikkaa vapaana.

Ilmoittautuminen koirakoulu.homeetta_@_kouvolalainen.com , poista viivat. TAI Homeetan foorumille kyseisten koulutuksien keskusteluketjuihin.

 

 

​ 

Agilityesteitä myynnissä

Homeetalla nyt myynnissä myös agilityesteitä! Myynnissä kontaktiharjoite-este sekä hyppyesteitä kiskoilla, pidikkeillä sekä sinkityllä lättärautajalalla. Hyppyjä on kahta mallia: normaali kisamittainen sekä kapeasiivekkeinen treeni- ja pihakäyttöön (vaikka mökille mukaan).  Kaikkia esteitä voi myös vuokrata.

Lue lisää ja katso kuvat

​ 

Homeetta esittäytyy Faunattaressa 5.2.2011

juliste-faunatar_2011

​ 

Pentukursseja tarjolla pitkin vuotta

On ilo oppia! Pentukurssit pyörivät läpi vuoden. Ilmoittautumisia otetaan vastaan.

Koirakoulu Homeetta järjestää  viisi kokoontumiskertaa sisältävän pentukurssin aina kun vähintään neljä koirakkoa on sitovasti ilmoittautunut. Kurssille voivat osallistua kaikki koiran hallinnasta, tapakasvatuksesta ja leikkimisestä kiinnostuneet, vähintään 4kk ikäisen pennun omistajat. Kurssin sisältö antaa ajattelemisen aihetta ja hyödyllistä tietoa niin kotikoirille kuin harrastuskentille tähtäävillekin. Lisäksi rajojen asettaminen ja looginen kasvattaminen ehkäisee monenlaisten koiraongelmien syntymistä. Kurssi on erinomainen "esikoulu" esimerkiksi agilityharrastukseen tähtääville, ja sisältää agilityn ja tottelevaisuuskoulutuksen alkeita.

» Katso lisätietoa kursseista

​ 

Janita Leinosen radanlukuluento 19.2.2011

Paikkana Hotelli Leikari, Kotkassa. Luento alkaa klo 13 ja päättyy klo 18, välissä tauko.

Paikkoja vapaana 30. Vielä voi ilmoittautua!

Tapahtumasta ei tule osallistujille tiedotetta kotiin. Janitan tulo on varmistettu, eli tervetuloa kaikki paikalle hyvissä ajoin. Viimeistään 5 vaille, jotta saadaan materiaalit jaettua ennen luennon alkua. :) 

Ilmoittautumalla mahdollisimman pian varmistat luennon järjestymisen. Ilmoittautuneita täytyy olla vähintään 45. Homeetan kotisivuilla (tämä sivu) ja keskustelufoorumilla ilmoitetaan, kun 45 on tullut täyteen, samoin kun max. määrä 100 on ilmoittautunut. Voit perua osallistumisesi ennen eräpäivää. Eräpäivän umpeuduttua maksun jälkeen osallistuminen on sitova. Ilmoittautuessasi ilmoita samalla haluatko syödä ruoan seisovasta pöydästä (10€). Osallistumismaksu on 43€ (sis.alv. 23%), joka on maksettava 1.2.2011 mennessä, KSOP 575001-20169363, Saaja: Homeetta. Osallistumismaksu palautetaan mikäli tilaisuus peruutetaan järjestäjän toimesta.

Luento kestää 4h ja keskellä luentoa on n. tunnin ruokatauko jonka voi viettää Hotelli Leikarin ravintolassa tai vaikkapa eväitä syöden. Luennon hintaan ei kuulu kahvitarjoilua. 

Luentotilassa saattaa olla viileää varsinkin kovalla pakkasella. Pukeudu lämpimästi.

Ilmoittautumiset 

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Laita ilmoittautumiseen nimi, puh.nro, sähköpostios. ja paikkakunta, sekä otatko seisovan pöydän(ilmoitan keittiöön että osaavat varautua). 

P.S. tilaisuudessa on mahdollisuus ostaa Janitan uutta tekniikka DVD:tä.!

TÄLLÄ HETKELLÄ ILMOITTAUTUNEITA 71!

​ 

KSEY:n match show MAreenalla 26.2.2011

Homeetta tukee eläinsuojelutyötä tarjoamalla tilat tapahtumalle.

ksey-matsari_02-2011

Kouvolan Seudun Eläinsuojeluyhdistys ry - www.ksey.net

​