Yhteistyössä:
Hinnasto halliin ja kentälle voimassa 1.2.2012 alkaen.Meillä käy liikuntasetelit, Smartum, Tyky ja Sporttipassi!Hallin varausmaksut (Alv.9%):Alue varattu kokonaan omaan käyttöön, varaukset merkitään varauskalenteriin. Hallissa voi olla agility-esteet levitettynä, jolloin jos muun lajin harrastaja tekee itselleen treenitilan, esteet voivat tuolloin jäädä sivuun. Isot agiesteet pidettävä siten että niitä pääsee suorittamaan yksin treenaava liikuttelematta. PK-esteet ja piilot laitettava aina sivuun käytön jälkeen. Agilitytreenaajan on kerättävä numerot, namialustat ja apuvälineet käytön jälkeen sivuun. Ei agilityharrastajien vakiovuoroille 15min. ilmaista aikaa esteiden siirtämistä varten silloin kun vuoron alussa on oletettavaa että joutuu siirtämään esteitä. Pissasakko halliin/esteisiin tehtyihin pisseihin 5€/pissa. Ohjaaja siivoaa jätökset jonka jälkeen maksaa sakon joko postilaatikkoon hallin ulkopuolelle viestin kera tai tilille.
Hallivarauksista kannattaa kysyä tarjous. Esim. arkisin koko hallin vakiovuoro tunniksi klo 8-15 välisenä aikana kerran viikossa koko hallikauden ajaksi 10€/h!
Vapaavuorot itsenäiseen harjoitteluunKuukausihintaan sisältyy sekä kentän, että hallin käyttö, silloin kun ne eivät ole varattu. KK voi olla myös 30pv, jolloin jakson voi aloittaa milloin vain. Useamman kuukauden ostaessa ja kerralla maksettaessa kuukausien ei tarvitse olla peräkkäin, kunhan maksaessaan määrittelee mille päivämäärille käyttö ajoittuu. Vapaavuorojen käytöstä täytyy ilmoittaa foorumilla, jotta harjoittelijat välttävät turhat päällekkäisyydet. Pistokepaikka autolle sopimuksen mukaan. Hinnat sis. ALV. 9%.
Avaimen pantti on 30€, joka maksetaan avaimen luovutuksen yhteydessä. Maksut voi suorittaa tilille KSOP 575001-20169363 (viestiin kuka maksaa ja mitä, sekä mahd. pantin osuus) tai käteisellä(tasaraha) avainta noudettaessa. Tarpeettomat avaimet on palautettava . - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - Vapaavuorojen irtokerrat tms. hallissa/kentällä, (alv.9%):
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - Agilitytunnit(Alv.9%):15€/koirakko, tunneilla 2-4 koiraa. Tietoa foorumilta. Kymppikortti 150€/10krt, käy Homeetan kaikille ryhmätunneille. - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - Juoksumatto, (Alv.23%), tähän ei käy liikuntasetelit:30€/kk jos ei käytä säännöllisesti Homeetan palveluja. 20€/kk vakiotuntilaisille ja kuukausimaksun maksaneille. Tähän sisältyy lämpiön käyttö treenien aikana. Ensimäinen kokeilukerta 5€, silloin kun Maria on paikalla. Puolen tunnin koulutus maton käyttöön 25€. Avainpantti lämpiöön30€ Oikeus muutoksiin pidätetään. ----------------------------------------- LämpiöYli neljän tunnin tilaisuuksiin käyttöön lämpiö. Kysy Marialta. ----------------------------------------- LuentotilaViherpeukaloiden ruokalaa voi vuokrata luentotilaksi (hlö.määrä 30), tämän hinta tarkastetaan Viherpeukaloilta. -----------------------------------------
Homeetta spronsoroi menestyneitä AGILITY- JA TOKO-HARRASTAJIA!MM-kisoissa kolmen parhaan joukkoon päässeet Kouvolalaiset tai yli vuoden Homeetan tiloissa treenanneet ulkopaikkakuntalaiset ja MM-kisoissa mitaleille päässeet saavat veloituksetta treenata vapaavuoroilla meneillään olevan ja seuraavan kauden. Tällä hetkellä oikeutta käyttävät Iida Koskelainen, Elina Niemi ja Heli Nuorivuori.
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||
| Viimeksi päivitetty 03.02.2012 07:47 |